Ohjeita tilojen käyttöön

Vuokratessasi Vanhan Aseman sitoudut noudattamaan oheisia ohjeita ja järjestyssääntöjä.

Yleistä

- Tavarat tulee huolehtia samoille paikoille kuin mistä ne on otettu, myös makasiinissa.
- Kukat, puut, pullot ym. isot roskat on vietävä pois, ei Aseman roskikseen.
- Lattioiden pesu ja saniteettitilojen puhdistus kuuluvat vuokraajalle.
- Mikäli käytät maljakoita / kynttilänjalkoja, ne tulee pestä käytön jälkeen.
- Lippu on keittiön tuulikapissa ja sen saa nostaa kunhan muistaa myös laskea.
- Kaikki tilat tulee jättää vastaavaan kuntoon kuin ne olivat tullessasi.
- Ilotulituksesta tulee ilmoittaa lähitaloihin, esim. lappu postilaatikkoon riittää.
- Makasiinin parkkipaikan puoleiset ovet on suljettava viimeistään klo 22.00
- Aseman sisääntulotiet tulee jättää vapaiksi.

Mikäli varaaja ei ole juhlien vastuuhenkilö, muista sopia vastuuhenkilöstä. Vastuuhenkilön tehtäviin kuuluu valojen ja kynttilöiden sammutus sekä ovien lukitseminen. Vastuuhenkilö lähtee talosta viimeisenä.

Keittiö

- Tiskikoneen ohjeet ovat koneen päällä, kone on pestävä käytön jälkeen.
- Vesihana on auki oikealle käännettynä ja kiinni pystyasennossa.
- Vasemman puoleisesta hanasta tulee vain kuumaa vettä, käytä sitä astioiden esihuuhteluun.
- Älä tiskaa juoksevan veden alla, vesi riittää 100 hengen astioiden tiskaukseen kun noudatat ohjeita.
- Laita astiat käytön jälkeen takaisin omille paikoilleen.
- Astioita ei saa viedä pois talosta.
- Jääkaapit, hella ja lattiat pestään käytön jälkeen ja taloon kuulumattomat ylimääräiset tavarat on vietävä pois (pahvilaatikot yms.).

 

Mikäli tiloja ei ole ohjeen mukaisestii siivottu, veloitetaan jälkisiivouksesta varaajalta 200€.